keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Päivä 50:  Päivä jota ei ollutkaan

Kun vuosi sitten aloitin reissua tosissani suunnittelemaan, ajattelin tämän hetken, kun kotimatka alkanut, tuntemuksia vähän erilaisiksi. Silloin laskin, että minun on palattava viimeistään keskiviikkona, jotta saan loppuviikon toipua ja orientoitua työhön paluuseen. Töissä Juhannusta edeltävä viikko oli aina yksi vaikeimpia, kun väkeä jäi lomille paljon ja moni sijainen aloitti. Nyt on ehdottoman mukava tulla kotiin, kun ei tarvitse ottaa heti välitöntä stressiä. Toki uuden työnkin suunnittelu täytyy saada käyntiin viimeistään Jukannuksesta ja sitä ennen jo ensi viikolla pitää muutama palaveri, mutta silti, onhan se uusi stressi virkistävän erilaista.
Yritän paluumatkalla, nyt lennolla Dallasista Chicagoon, sitten Tukholman kautta Tampere-Pirkkalaan, tehdä jonkinlaista yhteenvetoa. Voi olla, että paremmin se sujuu myöhemmin, kun saa vähän etäisyyttä, mutta koitetaan. Lähdin Dallasista tiistaina klo 13.30  - piti lähteä 15.30 mutta Unitedin lento oli peruttu ja minut buukattiin aiemmalle Americanin lennolle. Tuli sitten kentällä vähän kiire. Kotona olen keskiviikkona n. klo 17.00. Yksi päivä elämästä katoaa tuuliin aikaeron ja lentojen takia.
Vaan nyt siis vielä katse viimeiseen 7 viikkoon.
Autoilu
Minulla oli siis kaksi autoa vuokrattuna Hertziltä.
Toyota RAV4 jolla ajoin NYC:stä San Franciscoon
Kaikkine mutkineen 7360 mailia, siis n. 12000 km
Olin autoon oikein tyytyväinen ja soveltuu tällaiselle road tripille erityisen hyvin.
Yksi öljynvaihto autoon täytyi tehdä. Sen suhteen en ole tyytyväinen matkatoimistoni Kilroy travelsin enkä Hertzin toimintaan. Otin asian etukäteen esille, kun tiesin maileja tulevan huomattavan paljon. Nyt oli vaan tuuria, että se varoitusvalo alkoi palaa kaupunkialueella jossa se voitiin suorittaa. Entä jos se olisi tapahtunut jossain preerialla tuntien päässä oikeastaan mistään? Kai se silloinkin olisi hoitunut, ei kai ne nyt niin sadan mailin päälle ole, mutta aikatauluni olisi voinut kärsiä heidän välinpitämättömyytensä takia.
Minusta tuon vaihdon olisi voinut suunnitella etukäteen, jos asiakkaasta todella välitettäisiin.
Hertzille annan pyyhkeitä myös siitä, ettei asiakasta mitenkään neuvottu tietullien suhteen, tai edes varoitettu. Itse tekisin pienen kirjallisen ohjeen ja suullisesti varmistaisin, että asiakas ymmärtää  ottaa sen tosissaan. Ja kun käy ilmi, että kyseessä on road trip, neuvoisin mistä heidän sivuiltaan voi tarkistaa kunkin osavaltion tullikäytännöt. Ehkä myös osavaltioiden poikkeamat liikennesäännöistä voisi kertoa.
Nyt sain terms and conditions tyyppisen printin, joka näytti ja oli pääasiassa tehty vuokraamon vapauttamiseksi kaikesta vastuusta. Senkin tarpeen ymmärrän, mutta mites olisi siihen päälle pieni asiakaspalvelu ja asiakaslähtöisyys?

Dallasissa minulla oli Chevrolet Malibu jolla ajoin vain 146 mailia. Tuntui hankalalta liikkuminen autoon ja pois, kun olin tottunut SUV:iin.

Autoilu Yhdysvalloissa on pääosin erittäin helppoa, jopa suurkaupunkien keskustoissa.
Maanteiden kunto vaihtelee osavaltioittain ja tietysti teittäinkin.
Liikenne vaatii kuitenkin keskittymistä. Itselläni oli yksi läheltä piti peräänajo Philadelphiassa.
Kun turvaväli oli kunnossa, vilkaisin repsikan penkillä olevaa navigaattoriani (tabletti) ja sillä välin joku änkesi eteeni ja samaan aikaan jono jarrutti nopeasti. Olisin  muuten ehtinyt hyvin reagoimaan, mutta eteen ilmestynyt uusi auto aiheuttikin paniikkijarrutuksen pakon.
USA:ssa turvavälin käsitettä ei ole, vaan on täysin luontevaa ajaa sellaisiin väleihin, joihin auto mahtuu, joista Suomessa torvet soisivat. Kun siihen tottui, ei sekään ollut ongelma.
Vilkun käytössä jenkit ovat onnettomia. Länsirannikolla se osataan paremmin, mutta idässä ja varsinkin sisämaassa todella huonosti. En oikein ikinä oppinut esim. sitä miksi minulle soitettiin torvea pariin otteeseen kun vilkutin pysähtyäkseni tien reunaan. En tiedä minkä väärän viestin vilkullani annoin. Pysähtymiskiellosta ei ollut kysymys. Ja kun joku noista joskus vilkuttikin itse, niin huomattavan usein se unohtui päälle. Esim. Minnesotassa ajoin yli 10 mailia auton perässä joka vilkutti koko ajan.
Stop-merkki systeemi on minusta mainio. Täällä on huomattavan paljon risteyksiä joissa kaikille on stop-merkki. Sitten matkaa jatketaan siinä järjestyksessä kun on pysähtynyt. Se vaan ihmetyttää miten jenkit tuosta selviävät, kun museolippua tai hampurilaista eivät saa ostettua vuorollaan, ilman köysirataa. Mutta hyvin toimii.
Väistämisvelvollisuuden suhteen minulla on vieläkin vähän epäselvää onko normaalisti väistettävä oikealta tulevaa? Vaan eipä tullut ongelmia.
Täällä on hieno liikennemerkin lisäkilpi: ”Yeild”, siis joustavasti tms. Se onkin liikenteen sujumisen ydin. Rampilta tulevalle pitää antaa aina tilaa, ruuhkamatelussa kaistat yhdistetään vetoketju periaatteella, vuorotellen. Vain ääliö noudattaa sokeasti lakia ja ääliö saa kyllä töötöstä.
Joustavuutta on myös se ettei kolmikaistaisella peruskadulla ajeta oikeanpuoleista kaistaa turhaan, jotta oikealta kääntyvät pääsevät sille kaistalle.
Tuo oikealle kääntyminen punaisilla on hyvä systeemi. Silloin ei jalankulkijatkaan ole ylittämässä tietä jolle käännyt ja kun stoppi on kuitenkin pakollinen, niin kyllä siinä hyvin näkee voiko hypätä sekaan.
Bensan hinta vaihteli rajusti sisämaan syrjäseutujen 1,89 $/gallona Kalifornian rannikon 3,80$/gallona.

TOP 5 TIET:
1. HIGHWAY 90: tätä tuli ajettua reilut tuhat mailia Chicagosta Sheridaniin. ”90 West” kyltti tuli tutuksi
2. Route 66: tätä ajoin pikkupätkiä kolmeen otteeseen, Jolietissa Chicagossa, Seligmanissa Arizonassa ja Santa Monicassa sen päätöspisteellä. Ja 66 on siis merkityksellinen syntymävuotenikin takia.
3. Highway 9:  heti alkupäässä pääsin Born To Run tunnelmaan New Jerseyssä.
4. Highway 1: San Simeonista Montereyhin asti on ehdottomasti hienoimpia teitä joita olen ajanut, jos ei ykkönen. Samoin pätkä Golden Gaten jälkeen pohjoiseen, ainakin Bodega Bayhin asti on aivan mahtava.
5. Tie nro 550 Coloradossa Ouraysta Silvertoniin, tai jopa Durangoon asti, on pelottavin tie jota olen ajanut. Ja juuri näin sen nimetyn Yhdysvaltain vaarallisimmat tiet listallekin ykköseksi.
Mutta myös järjettömän kaunis.

Majoitukset:
Pahiten budjettini petti majoitusten kohdalla. Ei minusta ollut niihin kaikkein kälyisimpiin alle 50:in motelleihin kuin alkumatkasta. Ja kaikkien harkitustikin otettujen kalliimpien kämppien hinta nousi verojen takia. Sinänsä täällä ei ole mikään  muu halvempaa kuin bensa.
Yövyin 26 eri majoituslaitoksessa, jos nyt oikein laskin.
Pelottavin majoitus oli joko Philadelphian Red Roof tai Youngstownin Westgate. Vähän ympäristönkin takia, mutta eniten pelkäsin saavani torakoita mukaani. Upeimmat ja mieleen jäävimmät olivat Yellostonen Windmill Inn, Monument Valleyn Goulding’s Lodge, Los Angelesissa sekä Venice At the beach että The Riot House, San Franciscossa San Remo.
Hienoja olivat myös Holiday Inn in Key Bridge Rosslynissä ja Las Vegasin Signature at MGM. Kulttipaikkoja joihin menisin uudestaan vaikken niin tasoon ihastunutkaan, olivat Deadwoodin Dick’s hotel ja Joshua Treen Harmony motel.
Super 8 ja Motel 6 olivat eniten työllistämäni perusketjut. Yleensä hinta ja laatu kohtasivat, mutta ei ihan aina.
Booking.comia käytin lähes kaikkiin varauksiin. Se on minusta paras hakukone, ollut jo vuosia. En huomannut mitään hintaetua kun kysyin suoraan motellista huoneen hintaa. Ja eiväthän he tietenkään niin voi tehdäkään, kiinni jäisivät heti. Jos sinulla on joku tietty hotelli johon haluat niin voit toki katsoa  Trivagosta saatko sen halvemmalla jostain muualta, mutta jos haluat hotellin jostain paikasta, kuten normaalisti, niin Bookin.com on ykkönen. Itse aloin jo varhaisessa vaiheessa saada 10% alennusta vakiasiakkaana, joten se tasoitti noita veroja onneksi. Bookingilla voi myös useimmat huoneet perua ja maksu on aina vasta paikanpäällä, niin sikälikin peli on selvää ja vertailu helppoa.
Ruoka
Ruoan suhteen oli kahdenlaisia tuntemuksia. Ihan huippukokemuksia, paikkoja joihin haluaisin palata. Mutta sitten myös tylsistymiseen asti burgereita ja pizzaa. Osin tietysti on oma vika, etten nähnyt enemmän vaivaa hakeutuakseni erilaisiin paikkoihin, mutta syytän kyllä osin tarjontaakin. Yksin matkustaessa on aina kaksi ongelmaa, kun ajaa ei ole sitä toista joka tutustuisi etukäteen vaikkapa netissä edessä olevaan tarjontaan. Sitten perillä on usein jo vähän kiire alkaa tutkia. Toinen yksinmatkustamisen kulinaarinen haitta on, että yhdenhengen pöydän saaminen on joskus vaikeaa. Ei ole niin kiinnostava asiakas. Varsin usein tyrkytetään jotain nurkkaa vessan vieressä tai jakkaraa baaritiskillä. Tai ei oota.
TOP 10 ruokakakokemukset  (kronologisessa järjestyksessä, tai satunnaisessa)
1. Fetta Saun lihat, Brooklyn
2. Intialainen Lexington avenuella, NYC
3. Santa Barbaran Wharf, Shellfish companyn Lobster rullat
4. Yieppee-ya-yo, pihvipaikka Tusayanissa (Grand Canyon)
5. Meksikolainen lounaskahvila San Diegossa rajan tuntumassa, kala Tacot
6. Windmill Inn, Cody, Suzien aamiaismunakas ja jauhelihapihvi
7. Cliff House, San Francisco, pienet rapeahkot possu-rapu nyytit ja dippisoijakastike
8. Buddy’s breweryn ribsit Chicagossa
9. Bone Daddy’s House of smoke, ribsit Dallasissa
10. Hula bar, Monterey, reissun parhaat kala tacot
Pidätän oikeuden muuttaa listaa jälkikäteen, joku varma unohtui varmaan.

Ihmiset
Melkein kaikki olivat amerikkalaisen ystävällisiä. Osa jopa silti, vaikkei tippiä ollutkaan odotettavissa. Lyhyitä mukavia kohtaamisia olivat mm. nuori nainen  NYC:ssa joka ensin auttoi minua metrolipun ostamisessa ja lopulta latasi omalla kortillaan sinne kympin, kun kone ei hyväksynyt minun korttiani. Tai tarjoilija joka San Diegossa kysyi saako viedä lopun pizzani kodittomille (kun sain niitä  vahingossa kaksi). Pikkujuttuja, mutta odottamattomia ja lisäävät uskoani ihmisyyteen.
Hienoja keskusteluja ei kovin montaa ollut, kun olen enemmän rohkea kuin osaava englantini kanssa, mutta kaksi vanhempaa miestä tulee heti mieleen. Maailmansodan veteraani ja tennisvalmentaja Santa Monican pierillä sekä mm. The Doorsin graafikkona toiminut Mr. Carl Cossick jonka kanssa sain jutella pitkään Golden Gaten rinteillä. Keskustelu Dallasissa murhapaikalla nuorena poikana läsnä olleen miehen kanssa ei varmasti unohdu koskaan. Ja sitten tietysti Codyssa Windmill Innin Suzien ja Rodin kanssa oli ihan mukavaa ja luontevaa jutustella muutakin kuin kohteliaisuuksia.
Bongaukset
Kuten näitä juttuja lukeneet ovat huomanneet, minä olen kova poika bongaamaan paikkoja. Ilman, että sillä olisi useinkaan muuta arvoa ulkoisesti, kuin että voin sanoa olleeni paikalla. Aina kun kehtasin jäin kuitenkin kulmille hetkeksi haistelemaan tunnelmaa, katselemaan ympärilleni. Kun taas katson Kummisetää, Sopranoksia, Alcatrazia, Blues Brotherseja, kuulen Brucen, U2 tai Doorsin biisejä, näen uutisia jostain matkan varrelta, niin minä tunnen tavatonta mielihyvää kun hahmotan ympäristön ja että tiedän joitain yksityiskohtia kuvakulman takaa.
Kärkibongauksia, paikkoja/hetkiä joissa kulki kylmän väreitä:
1. Corleone penthouse, Staten Islandilla New Jerseyssä
2. Bada Bing, Sopranoksien pääkonttori, New Jersey
3. 10th avenue/ E street kulma New Jersey
4. Apollo theatre, NYC
5. Asbury park, New Jersey
6. Lincoln memorial, West Wingin takia, Washington
7. Jolietin vankilan portti, Bules Brothers, Chicago
8. Buddy Guyn pubi, Chicago
9. Black Hillsin tiet, metsät ja vuoret
10. Deadwoodin pääkatu, kaikessa omituisuudessaan
11. Yellowstonen ensimmäinen buffalo ja karhu
12. Vuoristotie 550, Colorado, kuten jo yllä mainittu (ks. TOP tiet)
13. Monument Valley ensinäky usvan läpi sekä auringonnousu
14. Gran Canyon, ensi näky
15. Badwater, Death Valley
16. Yöllinen punaviini Harmony Motelin patiolla U2 Joshua Treetä kuunnellen
17. Saapuminen Venice Beachiin (LA), keskelle Oliver Stonen The Doors elokuvaa
18. Rainbow bar, olut Lemmyn kantapaikassa (LA)
19. The Riot House (samalla kattoaltaalla kuin Zeppeliinit ja The Doors, auringonlasku LA)
20. Hummeri-illallinen Santa Barbaran wharfilla elävien rapujen ja hummerien seurassa
21. Patikointi meren rantaan Big Surissa
22. Monterey-popin 1967 lava
23. Mr. Carl Cossickin taustan selviäminen samalla kun aurinko laski Golden Gatella
24. Bodega Bay, Hitchcockin lintujen kuvauspaikat
25. Dealey plaza, Dallas, JFK:n murhapaikka

Että näin. Nyt jo koneessa Tukholmasta Pirkkalaan. Ihan pian kotona.
Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet lukea juttujani. Kirjoitusvirheitä ja kielioppi virheitä on luvattoman paljon, mutta en jaksa ryhtyä korjailemaankaan. Aika suoraa tajunnanvirtaa olen ladellut, kun ei tähän ihan hirveästi ole viitsinyt eikä ehtinyt aikaa käyttää. Välillä ajatus karkaa enkä muista palata sivupolulta aiheeseen, mutta tämmöistä tämä.
Aikamoinen reissu. Lopuksi totean,  vähän elvistellen mutta myös aidosti kehottaen: TEHKÄÄ PERÄSSÄ!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti